TÄMÄ VERTAANSA VAILLA
oleva kurssikokonaisuus
on suunnattu niin kaupunkielämän alkeita harjoitteleville pennuille, kuin myös aikuisille koirille, joiden kanssa halutaan vahvistaa arjen
perustaitoja vaativassa toimintaympäristössä!
KUKIN KOIRAKKO
starttaa harjoitukset omalta lähtötasoltaan ja ainut edellytys kurssille osallistumiselle on omistajan aito motivaatio kehittää omia koulutustaitojaan ja ymmärtää koiraansa ja sen tarpeita entistä paremmin!
Tällä kurssilla tehdään töitä, mutta ennen
kaikkea pidetään hauskaa!
KURSSI PITÄÄ SISÄLLÄÄN
KURSSILLA HARJOITTELEMME
arjen perustaitoja kaupunkiympäristön erityispiirteet huomioiden. Koska opetus tapahtuu pienryhmässä, jää jokaisen osallistujan yksilöllisille
tarpeille varmasti
riittävästi aikaa.
Kannustamme koiria oppimaan oman oivalluksen kautta ja pohdimme itse omaa rooliamme kaupunkikoiriemme edunvalvojina.
ALOITAMME HARJOITUKSET
Helsingin Kaivopuistossa, mutta osallistujien edistymisen ja toiveiden mukaisesti tavoitteena on harjoitella myös muissa kohteissa kantakaupungin alueella, jotta uusia taitoja päästäisiin jo varhaisessa vaiheessa tehokkaasti yleistämään erilaisiin ympäristöihin.
Koska jokaiseen ryhmäharjoituskertaan on varattu runsaasti aikaa, etenemme harjoituksissa rauhalliseen tahtiin ja myös taukoilu sekä vieraissa paikoissa rauhoittuminen kuuluvat tiiviisti harjoitusohjelmaamme.
KÄYTÄNNÖN HARJOITUSTEN
lisäksi läpi kurssin koulutuksen tukena toimii Facebook-ryhmä, jossa voi jakaa kuulumisia omatoimiharjoittelusta ja kysyä neuvoa kouluttajalta.
Jokaisen osallistujan kanssa järjestetään myös oma,
1,5 h etäkonsultaatioaika, jonka aikana käsitellään asiakkaan toivomia ja kouluttajan
suosittelemia aiheita.
Tämän kurssin tarjoamilla
työkaluilla pääset
koirasi kanssa pitkälle!
Tervetuloa mukaan!
VUODEN 2024 KURSSIT
TORSTAISIN AJALLA
22.8.-26.9.
klo 18.30
- yksi paikka vapaana -
Kurssin hinta 350 €